lauantai 24. elokuuta 2013

Bikinien räjähtävä historia


Aurinkoisena elokuun lopun päivänä, kun rantakausi vetelee Suomessa viimeisiään, haluan pidentää sitä sukeltamalla bikinien tarinaan.

200-300 -luvulla bikineitä ei kutsuttu Rooman valtakunnassa vielä niiden nykyisellä nimellä, mutta selkeitä todisteita niiden käytöstä on, kuten oheisesta sisilialaisesta Piazza Armerinan mosaiikista käy ilmi.

Samanlaisia bikineitä käytetään jo minolaisessa seinämaalauksessa 1600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Eli bikinit on keksitty jo yli kolme ja puolituhatta vuotta sitten. Niiden nykyinen nimi on syntynyt tosin vasta paljon myöhemmin. Kerron siitä edempänä. 

Bikinit joutuivat paitsioon Rooman valtakunnan tuhon jälkeen. Kun kristinusko levisi, se onnistui levittämään sivutuotteenaan varsin karsaan suhtautumisen puhtaudesta huolehtimiseen ja peseytymiseen. Hengellinen puhtaus sai tosiuskovalle riittää. Veden pelko kasvoi melkein yhtä voimakkaaksi kuin helvetin pelko.

Vasta 1700-luvulla kylpeminen terveydellisistä syistä alkoi uudestaan kiinnostaa laajemminkin ihmisiä.

Vielä satakunta vuotta sitten, 1800-1900 -lukujen taitteessa, rannalla pyrittiin välttämään aurinkoa kaikin keinoin, siellä vietettiin aikaa vain terveelliseksi koetun meri-ilman vuoksi. Rohkeimmat kävivät uimassa: naisilla pulikointiasuun kuului pullistelevat polvihousut ja lepattava tunika, kengät ja laajalierinen uimahattu.  

Miehet käyttivät uidessaan isoa yksiosaista uima-asua, mutta heti noustuaan biitsille he vaihtoivat tummaan liivipukuun ja lakeerattuihin kenkiin. Impressionistien rantatauluissa näkee tämän aurinkoa karttavan rantamuodin takia runsaasti hassunkurisia uimavaatteita ja tummapukuisia, solmukekaulaisia, silinteripäisiä miehiä, jotka näyttävät eksyneen rannalle vahingossa yrittäessään suunnistaa oopperaan tai ravintolaillalliselle. He eivät ole eksyneet, he rentoutuvat rannalla.

Aurinkokylvyt ja ruskettunut iho palasivat muotiin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Naisten ranta-asut virtaviivaistuivat pikkuhiljaa ja alkoivat muistuttaa miesten yksiosaisia uima-asuja.

Vasta toinen maailmansota halkaisi naisten uima-asun taas kahtia.

Bikini-atolli oli yksi niistä Etelämeren saarista, joilla Yhdysvallat testasi atomipommeja 1940-50 -luvuilla, Bikinin ensivuoro oli heinäkuussa 1946. Kaksi ranskalaista muotitaiteilijaa innostui kesälomakauden avaavan atomiräjähdyksen seksikkyydestä. Toinen nimesi suunnittelemansa kaksiosaisen uima-asun Atomiksi.

Toinen nimesi oman samannäköisen atomiasunsa Bikiniksi.

Bikinit hyväksyttiin monilla rannoilla vasta 1950-luvulla.

Miljoonat naiset kantavat yhä joka kesä yllään kylmän sodan ja ydinpelotteen historiaa. Heidän rantasäteilynsä onneksi korvaa radioaktiivisen säteilyn.

Bikini-atollin kävi huonommin kuin ranta-asun, joka nappasi siltä nimensä. Yhdysvallat räjäytti atollilla vuosina 1946-58 kaksikymmentäkolme ydinlatausta "ihmiskunnan hyväksi ja rauhan edistämiseksi", kuten he tiedoitteissaan ilmoittivat. Atolli on vieläkin asumiskelvoton, vaikka presidentti Lyndon B. Johnson lupasi jo 1968, että karkotetut asukkaat voisivat pakata matkalaukkunsa ja palata koteihinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti