sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Miten Tyttö ja pommi sai alkunsa

 
Kun Harri Nykänen Crime Timeltä otti yhteyttä loppusyksystä 2012 ja kysyi kiinnostusta kokeilla kynsiä dekkarin alalla, en epäröinyt kauaa. Aihe minulla jo oli ollut ennen hänen puhelinsoittoaankin, en vain tiennyt mihin ja miten sitä käyttäisin. Graffiti ja graffitintekijöiden maailma. Olin ollut teemasta vakavasti kiinnostunut siinä vaiheessa jo pari vuotta, sitäkin ennen bongaillut töitä uteliaana siellä sun täällä. Ongelmana oli ollut lähinnä se, ettei hyvin visuaalinen aihe tuntunut löytävän luontevasti kirjallista ilmaisumuotoa. Olin säilönyt graffititeemaa itselläni vähän kuin kätkettyä aarretta ja maininnut siitä vain parille harvalle ihmiselle. Tiesin, että aihetta oli käsitelty erittäin vähän proosassa.

Harrin kanssa jutellessa lähes konkreettisesti kuulin,  miten palaset alkoivat loksahdella päässä. Sanoin miettiväni yön yli, suljin puhelimen ja annoin ajatusten virrata, tajusin kuinka jännityskertomuksen muoto olisi juuri oikea visuaaliselle teemalleni. Olin kuullut monia tarinoita graffaajien öisistä seikkailuista, ja siitä miten vartiointipalvelut metsästivät heitä välillä hyvinkin kovakouraisesti. Kysymys oli kuitenkin laajempi, kyse oli siitä kuka hallitsee julkista tilaa ja millä oikeudella. Heti kun astumme ovesta ulos, olemme alttiita jatkuvalle mainonnalle, ja tätä visuaalista reklaami-ilotulitusta pidetään nykymaailmassa itsestään selvänä ja oikeutettuna asioiden tilana. Yksittäinen graffiti herättää luvattomassa paikassa sen sijaan nopeasti närkästystä ja jopa suoranaista raivoa.

Olin miettinyt jatkuvasti lisääntyvää valvontakameroiden määrää kaupunkien kaduilla. Olemme ulkona kävellessämme jokainen jatkuvasti TV-tähtiä, sitä tietämättämme, haluamme tai emme.

Olin myös miettinyt paljon Naomi Kleinin kirjoitusten herättämiä ajatuksia isojen talouskriisien ja viime sotien perimmäisistä hyötyjistä. Hän käsittelee teemaa monien esimerkkien kautta useissa lehtikirjoituksissaan ja mm. laajassa kirjassaan Tuhokapitalismin nousu (The Shock Doctrine: The Rise of Disaster Capitalism,  2007). Mieleeni oli jäänyt kuvaus Irakista. Pitkään jatkuvasta kriisistä ovat hyötyneet siellä eniten erilaiset amerikkalaiset turva-alan yritykset, jotka tekevät kestävällä turvattomuuden tunteella rahaa. Samaiset yritykset ovat myös nousseet kohisten arvossaan Yhdysvaltain pörsseissä. Käänsin Kleinin ajatukset koti-Suomeen. Vartiointipalvelut tarvitsevat kukoistaakseen kestävän uhan: Suomessa tätä edustavat kaupunkitilan "töhrijät", graffaajat. Niitä pitää jahdata, mutta niitä pitää samalla salaa ruokkia.

Halusin kiteyttää tämän taistelun kaupunkitilasta vetävään stooriin, joka kerrottaisiin molemmista näkökulmista. Toisena päähenkilönä on 19-vuotias nuori graffarinainen Metro, jonka isä on Kongosta ja äiti Kouvolasta. Toisena päähenkilönä on yksi vartijoista, Jere, joka joutuu Metron vimman kohteeksi. Kertomuksen miljööksi sopi täydellisesti rosoinen satamakaupunki Kotka, joka kärvistelee ison rakennemuutoksen kourissa ja jossa olen pitkään asunut. Proosassani on ollut aina mukana väkivallan aspekti,  ja tarinoihini syntyy monesti kujanjuoksumainen, kiristyvä fiilis. Tajusin Harrin ja minun puhelinkeskustelun jälkeen, oikestaan nopeammin kuin edellisiä kappaleita kirjoitin, että dekkari, jännityskertomus on kohdallani vain odottanut tilaisuutta syntyäkseen.

Päätös oli siis lopulta helppo. Olen aina ollut kiinnostunut tutkimaan itselleni uusia, tuntemattomia, pelottaviakin asioita ja seutuja, niin oikeassa elämässä kuin kirjoissani. Otin seuraavana päivänä yhteyttä Harriin ja kerroin uskovani, että dekkari onnistuisi. "Mulla on pari vuotta ollut mielessäni aihe, joka voisi hyvinkin toimia."
                 

1 kommentti:

  1. Hola Jari, onnittelut, kertakaikkiaan hienoa jälkeä! Taidan olla yksi ensimmäisistä lukijoista, tein teoksesta arvion blogiini.

    VastaaPoista