Minua alkoi kiinnostaa ketkä tuntemistamme kuvataiteilijoista ovat värisokeita. Ja sori, naiset, tämä muutaman esimerkkitapauksen otanta rajoittuu nyt ymmärrettävistä syistä pelkästään miehiin. Värisokeita miestaiteilijoita on ihan tilastojen valossakin
huomattavasti helpompi löytää kuin värisokeita naistaiteilijoita.
Yllä on Ferdinand Légerin kubistishenkinen Aamiainen vuodelta 1921. Léger oli puna-vihersokea, vaimo jelppaili värien valinnassa. Värisokeat taiteilijat tuntuvat monesti korostavan muotoa ja graafisuutta, eivät niinkään värivoimaisuutta. Ymmärrettäväähän tämä. Esimerkiksi Van Goghin on vaikea kuvitella olleen värisokea. Ekspressionismi ei todellakaan ole mikään värisokean maalarin suosikkisuuntaus, kubismi sen sijaan tarjoaa paljon mahdollisuuksia.
Yllä Piet Mondrianin Trafalgar Square (1939-43). Mondrian oli värisokea, ja hänen käyttämänsä värimaailma rajoittuu monessa työssä mustavalkoisen lisäksi vain keltaiseen, siniseen ja punaiseen - nekin aina samaa sävyä. Muoto on Mondrianilla huomattavasti värejä tärkeämpää. Kiinnostava ajatusleikki: Jos Mondrian ei olisi ollut värisokea, olisiko hän ikinä tehnyt näitä suorakulmaisiin muotoihin ja mustiin selkeisiin rajauksiin keskittyviä taulujaan?
Kolmas esimerkki tulee sarjakuvataiteen puolelta. Asterixin piirtäjä Albert Uderzo ei ikinä ole nähnyt menestyksekästä sarjakuvaansa sellaisena kuin useimmat meistä hänen lukijoistaan. Uderzo on värisokea. Hän yritti uransa alussa värittää itse töitään merkkaamalla paperiin ja värituubeihin kaikenlaisia avustavia symboleita, mutta luopui pian hommasta toivottomana. Asterix-sarjakuvilla on ollut oma värittäjänsä. Uderzolle aidoimmat Asterixin, Obelixin ja heidän ystäviensä seikkailut ovat mustavalkoisia, värittämättömiä. Väripinnat sotkevat vain sarjakuvan hänelle, siinä missä meille värit auttavat eläytymään gallialaisten ja roomalaisten seikkailuihin.
Hienoa kyllä, ettei värisokeus kenenkään edellisen kohdalla ole estänyt taiteen tekemistä. Vähän vanhempia esimerkkejä värisokeista kuvataitelijoista ovat muun muassa suomalainen Hugo Backmansson (1860-1953) ja englantilainen John Constable (1776-1837), joiden maisematauluja ja niiden värimaailmaa katsoo aivan eri silmällä, kun tietää näiden herrojen kärsineen värisokeudesta. Backmanssonin tauluissa vihreät puskat ovat usein harmaita, ja Constablen maisematauluja hallitsevan keltaruskeat sävyt. Hänen uskotaan olleen sini-vihersokea.
