Yksi ikimuistoisista pätkistä kirjallisuudessa on Benvenuto Cellinin omaelämäkerrassa. Cellini (1500-1571) oli renesanssiajan monitaituri, uomo universale: kultaseppä, kuvanveistäjä, timpuri, tiedemies, maalari, muusikko ja minkä tahansa ammatin taitaja, jonka kautta saattoi jotain muovata ja keksiä.
1560-luvulla kirjoittamassaan omaelämäkerrassa Cellini kertoo ratkaisevasta hetkestä lapsuudessaan. Firenzessä oli kirpeä talvipäivä, ja muutaman vuoden ikäinen Benvenuto istui takan ääressä. Yhtäkkiä hän näki jonkin oudon olennon liikkuvan lieskoissa. Se oli musta lisko, jossa oli keltaisia läikkiä. Oudointa oli, etteivät liekit vahingoittaneet sitä lainkaan.
Benvenuto huusi isälleen: "Padre! Tulkaa! Katsokaa! Mikä tuo on?" Isä keskeytti omat työnsä, astui lähemmäs tulisijaa ja tutki liekkejä. Sitten isä sanoi ääni kunnioituksesta värähtäen: "Edessäsi on maailman harvinaisin eläin, Benvenuto. Se on salamanteri. Harvinaislaatuinen kohtalo odottaa ihmistä, joka sen huomaa."
Samantien isä läiskäisi Benvenutoa avokämmenellä poskille. Poika herahti parkumaan ja itki: "Isä! Isä! Miksi löit minua?"
Isä vastasi: "Ettet unohtaisi tätä poikkeuksellista hetkeä koko loppuelämäsi aikana."
No. Poikani näki kuvan salamanterin Korsikalla. "Isä! Isä! Tule! Kato! Mikä toi on?" hän huusi.
En lyönyt poikaani. Hän ei silti ikinä unohda poikkeuksellista hetkeä, joka määrännee hänen kohtalonsa. Renessanssilla oli häikäisevät uomo universalensa. Heidän suonissaan kihisi kaikki maailman lahjakkuus, mutta heillä ei ollut kameraa.
