En voi kyllin kehua Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran matkakirjasarjaa "Kirjailijan kaupunki", johon on koottu kaupunkiteeman ympärille suomalaisten kirjailijoiden ja matkailijoiden kuvauksia kulloisestakin citystä vuosikymmenten ja -satojen varrelta.
Sarjassa ovat ilmestyneet omat opuksensa ainakin Budapestista, Lontoosta, Pariisista, Prahasta, Roomasta ja Tartosta. Suomalaiskaupungeista ovat sarjaan päässeet jo Turku ja Oulu.
Ensi viikolla on matka Berliiniin tiedossa, ja olen taas kuluttanut kädessäni Berliini-versiota, jota viimeksi selasin ja merkkasin kovasti kirjoittaessani romaaniani Parempi maailma ja etsiessäni suomalaisten matkanaisten ja -miesten 1900-luvun alkuvuosikymmenten kokemuksia kaupungista.
Tällainen kaupungin elämää vuosikymmenten varrella seuraava matkakirja tavoittaa kaupungin sielun paljon paremmin kuin nykyään muodissa olevat matkaoppaat, jotka keskittyvät kertomaan mistä saa halvinta olutta, parasta currywurstia ja cooleimmat vaatteet ja mitä ne kaikki maksavat. Nykyisin monet matkaoppaat muistuttavatkin usein matematiikan oppikirjoja, niissä tuntuu olevan enemmän numeroita kuin sanoja.
Mutta minä haluan matkaa ennen aistia Berliinin, en laskea sitä taskulaskimella. Uppoan siis hetkeksi Olavi Paavolaisen ekspressiivisiin kokemuksiin vuodelta 1929:
"Zoon luona kohoava kirkko hohtaa torninristiä myöten punaisena reklaamitulien valoista! Valkyriat ovat urheilleet lihavuutensa olemattomiin. Loreleyt eivät enää laulele hiuksiaan suoriessaan vaan kulkevat sähkökiharoissa ja soittavat gramofoonia."
Tai ehkäpä sittenkin Hagar Olsson huhtikuussa 1928 haistelemassa laajentunein sieraimin ympärilleen:
"Infernaalisen kylmää mutta asfaltti kuitenkin välkkyy houkuttelevasti, ja mainosvalot, suurkaupunkituoksut! Jopa bensiini tuoksuu täällä erilaiselta kuin Helsingissä."
Johan Vilhelm Snellman tuntuu erityisen pettyneeltä berliiniläisiin naisiin 1841, liekö saanut juuri edellisenä iltana pakit:
"Berliinin naisista puuttuu vapautuneisuus ja viehättävyys, jopa ilmeistä vireys ja iloisuus. Huolehtiminen asujen moninaisista sievistä pienistä koristeista, pitseistä, manseteista jne., näyttää olevan Berliinissä täysin tuntematonta. Siellä näköjään myös rakastetaan erityisesti mustaa ja tummia värjeä, luultavasti siitä syystä, että ne sietävät likaa niin hyvin."
Annikki Setälä on elänyt eri syystä vakavissa tunnelmissa 1954:
"Raunioita, hävitettyjä taloja joka puolella. Ikkuna-aukot tuijottivat mustina. Ja kuitenkin vallitsi omituinen tunne, ikään kuin rauniot olisivat eläneet. Miten paljon ihmisiä olikaan raunioiden alle hautautuneina!"
Nuori Jörn Donner kertoo 1958 parissa lauseessa matkailusta paljon, on kyseessä sitten Berliini tai mikä tahansa maailman suosituista matkakohteista:
"On berliiniläisiä, jotka eivät ole milloinkaan käyneet Kurfürstendammilla. On ulkomaalaisia, jotka eivät ole koskaan käyneet muualla Berliinissä kuin Kurfürstendammilla."
Niin, pitäähän tähän Berliinistä poistuva Mika Waltarikin vielä saada vuodelta 1928, kiteyttämään se, miksi toiset meistä ovat matkavietin riivaamia:
"Istuessani keinuvassa vaunussa, Berliinin valojen hävitessä taakseni, taivaan kajastaessa keltaista tulta, tuhansien vaihdelyhtyjen vilahtaessa ohitse, tunsin, kuinka olin vain teräspalanen, jota suunnaton magneetti vetää luokseen. Minulla ei ollut omaa tahtoa. Oli vain tunne ja sisäinen pakko: eteenpäin!"
SKS:n kirjaa lukiessa tajuaa mikä ero on matkakirjalla ja matkaoppaalla. Matkaoppaan tiedot hintoineen ja sisäänpääsyaikoineen vanhenevat vääjäämättä. Matkakirjan innostuneet tai närkästyneet tai oivaltavat kommentit ympäristöstään elävät, huvittavat, ihastuttavat ja raivostuttavat vuosikymmenten, vuosisatojenkin jälkeen.
Haluaisin kirjoittaa matkakirjan. Matkustanut olen, mutta ikinä en ole sellaista kirjoittanut.
