Perjantaina kävi kuriiri (ei Tsaarin vaan Itellan) hakemassa 12 laatikollista käsikirjoituksiani, muistiinpanojani ja kirjeenvaihtoani Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistoon. Hausta oli alustavasti sovittu jo vuoden alussa, kun SKS:stä esitettiin pyyntö kirjallisen aineistoni taltiointiin. Kirjallisuusarkistosta löytyy siis jatkossa Jari Järvelän osio.
Ensimmäiset arkistoon matkaavat kirjalliset novelliyritelmäni ovat 1980-luvun puolivälin tienoilta, ja siitä lähtien olen aika uskollisesti säilyttänyt eri versioita tekemistäni kirjoituksista: romaaneista, novelleista, näytelmistä, kuunnelmista, oopperalibretoista jne. Osa oli ajautunut vuosien mittaan kellarikomeron perukoille, osa asuntomme yläkaappeihin. Ongelmia tuottivat jonkin verran katkeilleet kuminauhat ja niiden takia vuosien myötä sekaantuneet liuskat. Viimeisen viikon paiskin pitkiä päiviä saadakseni materiaalin järjestykseen.
Osa vanhemmista, julkaisemattomista töistä punastuttaa kovasti nykyään, mutta jos ne saavat jonkun kirjallisuustutkijan innostumaan, niin Kirjallisuusarkistosta löytyy. Sinne vaan. Mukana on prosaistin runoyrityksiäkin, jotka eivät ole juuri nähneet päivänvaloa.
Panin mukaan myös kirjeen- ja sähköpostinvaihtoani 1990-luvun alkupuolelta lähes tähän päivään. Joitakin pinkkoja varmaan löytyy vielä vaatekaapista sukkapinojen alta, mutta lisäilen niitä seuraavassa lähetyksessä tutkijoiden iloksi. Mukana on viestejä kustantajille, kollegoille, ystäville jne., kaikkea kiintoisaa ja värikästä.
Yllätyin materiaalia pakatessani useasti. Olin säilyttänyt sitä muistamatta mm. itselleni version kevään 1994 kirjeestäni WSOY:lle. Kirjeestä sai alkunsa kirjailijanurani. Minuun otettiin kustantamosta yhteyttä, ja kirjeen mukana lähettämäni novellit päätyivät sitten hiottuina esikoiskirjakseni Bambiksi (1995). Kirje on kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin niin teeskentelemätön ja aidon vimmainen, että päätän siihen tämän blogimerkintäni.
27.3.1994, Kotka
Werner Söderström
Osakeyhtiö
Hyvä lukija,
kummastelin, kuinka aloittaisin kirjeeni Teille, ettei se ja novellikokoelmani unohtuisi metrisiin paperitorneihin. "Tarjoan Teille Mahdollisuuden..." "Edesmennyt isäni, Eritrean ensimmäisen kirjapainon perustaja, lahjoitti testamentissaan..." "Nyt tai ei ikinä, rynnäkössä nuori Suomi..." "Olen tuore, hehkeä ja hyvähampainen nainen..." "Kämmentuntumassanne maailmankirjallisuus..."
Ei mikään edellisistä pidä kuitenkaan paikkaansa. Kasvuhistoriani vuoksi en voi antaa Teille rahaa, hyviä sukulaisuussuhteita ja niiden tukea, en eroottista ulkonäköä, pääkaupunkilaisissa piireissä roikkumista, enkä julkista huoruutta. Voin antaa vain novellini.
Haave minulla on: saada kustantajalta joskus myönteinen päätös. Usein tuntuu, että helpompi on tavata Jumala.
Kunnioittavasti, Jari Järvelä
