Nuo oudot, kummat liikennemerkit

Maaliskuu on jo hyvässä vauhdissa, kun ehdin ensimäisen kerran syventyä blogini pariin. Onneksi nyt näyttää olevan paremmin aikaa. Muutaman päivän päästä ilmestyy graffititeemainen dekkarini Tyttö ja pommi, ja sen kunniaksi aloitan graffitihenkisesti. Katutaiteen ytimestä, symbolien maailmasta.

Minua ovat aina kiinnostaneet arkipäivän pienet, oudot asiat, jotka huomaamme monesti lapsena paljon tarkemmin kuin aikuisena. Yksi tällainen ovat liikennemerkit, nimenomaan poikkeukselliset liikennemerkit. Vuosien mittaan olen kartuttanut kokoelmaa erikoisista liikennemerkeistä, ja tässä joitakin. Suurimman osan kuvista on ottanut elämän kanssakulkijani Kirsi, työnjakomme kun monesti on, että minä kirjoitan, hän kuvaa. Molemmat ihmettelemme.

Kielletty ajosuunta -merkki houkuttelee puoleensa katutaiteilijoita ympäri Eurooppaa. Suomessa keltainen poikkiviiva kahlitsee luovaa ilmaisua, mutta manner-Euroopassa Kielletyn ajosuunnan vaakaviiva on merkissä keltaisen sijasta valkoinen ja herättää selvästi monia inspiroivia ajatuksia. Lankkuvaras-version olemme nähneet useassa paikassa Italiassa, Autokuski-versio on bongattu Firenzessä ja Kakkiva pulu Berliinissä.

 

Kuopat-merkistä löytyy Kotkan Kuusisen pientareelta naisellisia kumpareita ällistelevä versio, jonka kysymysmerkkipäinen pukuherra tuo jostain syystä mieleeni missikisojen tuomariston.

Korsikassa liikennemerkit ovat politiikkaa ja edustavat monen korsikalaisen vierastamaa emämaata, Ranskaa. Useimmat Korsikan liikennemerkeistä on ammuttu riekaleiksi, liikennemerkkien kohtelulla ilmoitetaan mielipide Pariisiin. Ampumisen lisäksi ranskan kieli tussataan merkeissä yli ja kirjoitetaan korsikaa päälle. Ylemmässä merkissä ranskankielinen koulu-sana (école) on muutettu korsikan scolaksi. Merkin jälkimmäinen lapsi on päässyt hengestään. Alempaa merkkiä on muun runtelun lisäksi korjattu korkeuden suhteen: olemme merkin mukaan 13111 metrin korkeudessa, niin korkealta korsikalaiset tuntevat mannerranskalaisten tekevän päätöksiä heidän päänmenokseen.

Aina merkki ei muutu kiinnostavaksi vain sitä muuntelemalla. Hyvin kiinnostavia ovat myös liikennemerkit, jotka liittyvät tiukasti kaupungin poikkeukselliseen ominaisuuteen. Venetsiassa olen aina ihaillut paikallisia pyörätiemerkkejä, jotka kaupungissa on omistettu gondoliliikenteen ohjailuun. Pamplonassa ainutlaatuisia ovat heinäkuisen härkäjuoksun suuntaa näyttävät liikennemerkit: onhan hyvä tietää mihin suuntaan härät ahtailla mukulakivikujilla ryntäävät, ettei juokse vahingossa niitä päin.

Säihkyvin silmin riidellään vaikka kahdesta pennistä

Kesällä matkustin Italiassa. Hyllystä poimin jälkikäteen isoäitini Aune Vestergrenin 1918 painetun Kansakoulun maantiedon, joka on peräisin Suomen historian kohtalokkaalta vuodelta. Ilmankos onkin aika repaleinen.

Nykyiset maantiedon kirjat luettelevat eri maista uskollisesti pinta-alan, korkeimman vuoren, pisimmät joet, isoimmat järvet, elinkeinot, rahayksikön, lipun värit, suurimmat kaupungit ja tukun muita numerotietoja ja nimilistoja.

Vuoden 1918 Kansakoulun maantieto lähestyy vieraita maita eri kantilta, eläytyvästi. Siteeraan kirjasta Napolin esittelyä:

"Kun Napolissa astuu junasta, voisi luulla tulleensa villien joukkoon, sillä huutajat ja jos jonkinlaiset ansionhakijat karkaavat suurissa joukoissa hurjan tulisesti meluten, kiistellen ja huutaen matkustajan ja hänen kapineittensa kimppuun. Sano heille sananenkin tai katso vain heihin päin, niin et mitenkään pääse heistä erilleen. Samallaista elämää tapaat kaikkialla kaupungissa. Paikka paikoin ei tiedä, mihin sitä siellä jalkansa laskisi, kun joka paikka on niin täpösen täynnä ihmisiä ja tavaroita."

Seuraa erilaisten ammattien (levyseppä, lumppukauppias, tappurakauppias, tiilentekijä, kastanjanpaahtaja, seppä, kaislanpunoja...) värikkäitä kuvauksia, joista Waltarikin olisi ollut ylpeä. Sitten juttu jatkuu:

"...jos jonkinlaisia työmiehiä sadoittain, ja kaikki ne tulisella kiireellä tekevät työtään, ja heidän seuraansa lyöttäytyy koko joukko naisia ja lapsia, jotka huviksensa siinä etsivät eläviä toistensa päistä. Täällä vihelletään, tuolla lauletaan, poikki kadun puhutellaan huutaen ystäviään tai säihkyvin silmin riidellään vaikka kahdesta pennistä, sillä välin kun lukemattomat laumat puolialastomia lapsia hurjasti huutaen ja rajusti, ikään kuin tuulen lennättäminä juosten leikkivät palloineen ja kiekkoineen."

Napolin esittely päättyy kokoavaan kappaleeseen:

"Tuossa mellakassa, jonka saavat aikaan rantoja vastaan rajusti kuohuva meri, kirkuvat ihmiset, mölisevät ajojuhdat ja kävijöitten jaloissa puikkelehtivat, vinkuvat porsaat, näkee joskus naisia tukkanuottasilla tai tappelemassa keskenään, mutta juopuneita ei milloinkaan, vaikka kohta lasillinen seudun maalaisviiniä kelpaa miltei jokaiselle."

Ensimmäisen kerran kuvauksen luettuani ihailin tarinan kerronnallista lentoa. Tarina imaisee lukijansa sisään kuin hyvä romaani, aivan toisin kuin pitkät nykymaantiedon luettelot ja rahayksiköt. Napoli kuhisi ympärilläni kaikilla aisteilla samalla kun luin.

Toisella lukemalla mietin kirjoittajan mahdollista rasistisuutta, jonkinlainen kansakuntien erotteleva luonnehdintahan on vanhoissa maantiedon kirjoissa enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Kolmannella lukemalla minun oli kuitenkin myönnettävä, että kirjoittaja antaa aistivoimaisessa kuvauksessaan huolimatta harvinaisen myönteisen kuvauksen sadan vuoden takaisesta kaupungista. Hän kuvaa virke toisensa jälkeen hurjaa kuhinaa, jossa ihmiset tekevät satoja erilaisia töitä, Napoli ei ole suinkaan laiskottelijoiden kaupunki.

Täitä oli sata vuotta sitten ongelmaksi asti niin herroilla kuin narreilla, niin Suomessa kuin Englannissa, niiden nyppimisessä ei ole mitään outoa.

Erityisesti minuun tekee vaikutuksen kohta, jossa kertoja puhuu napolilaisista lapsista, jotka "tuulen lennättäminä juosten leikkivät palloineen". Italian jalkapallomahti ei ole syntynyt tyhjästä, meillä on lapsuudesta lähtevästä armottomasta treenaamisesta todiste jo Kansakoulun maantiedossa vuodelta 1918! Lasten puolialastomuus tarkoittanee sortsien pitoa. Luterilaisessa Suomessamme miehet lähtivät ulkomaanmatkoille tummissa puvuissa vielä pitkälti 1970-luvulla, ja jos joku uskalsi riisua kaupungissa paitansa, se oli koko muulle seurueelle järkytys.

Hämmentävän tarkkaa on myös, miten kertoja parilla rivillä havainnoi samaan aikaan viinin laajan käytön italialaisessa arjessa ja sen, ettei tästä huolimatta Napolissa näy juopuneita. Riidat johtuvat muusta kuin liiasta alkoholinkäytöstä. Tämä pitää paikkansa yhä. Lähes miljoonan asukkaan Napolissa on kokemusteni mukaan vaikea löytää humalaista kaduilta. 55 000 asukkaan Kotkassa kohtaan niitä lyhyellä kesäisellä kävelyretkellä helposti tusinan.

En koskaan!

Hienoa löytää vanha käsinkirjoitettu vala niiltä päiviltä, kun olin seitsemäntoista. Huutomerkkeineen kaikkineen!

Kaikkinäkevä silmä on seurannut, kuinka olen onnistunut pitämään valani. (Päivitys 11.3.2013 suluissa.)

10 asiaa joita vannoin, etten koskaan tekisi:

1. En koskaan juo kahvia! (Keittiössä on khröm itse asiassa espressokone, eikä kahvinkeitin.)

2. En koskaan mene oopperaan! (Öh. Ja kaksi librettoakin tullut kirjoitettua. Mitä vanhat punkkollegat ajattelevat nyt?)

3. En koskaan mene Italiaan! (Matkustin 17-vuotiaana kuukauden Interraililla Euroopassa. Yhtenä iltana kuuden hengen hostelhuoneessa sisään astui nuorimies, joka levitti minuutissa kamansa puolen jalkapallokentän kokoiselle alueelle. Samalla hän otti käyttöönsä huoneen kaikki naulakot, hyllyt ja pöytätilan. Sen jälkeen hän pani päälle matkaradionsa ja alkoi laulaa kovaäänisesti & harjaantuneeseen punkkorvaani erityisen epävireisesti iskelmiä, ja lainaili siinä sivussa meiltä muilta shampoota, dödöä, puhtaat sukat, sandaalit, ruokaa, pyyhkeen, matkalukemiset ja rahaa. Yöllä hän salakuljetti jonkun tytön huoneeseen yläpetille, ja siinä sitten kuunneltiin muiskuttelua tuntikausia. Nuorimies oli ensimmäinen italialainen, jonka olen tavannut.Vannoin, etten koskaan mene maahan, jossa on 60 miljoonaa tuollaista lurjaketta. Nykyään matkustan Italiassa enemmän kuin missään muualla, mitä etelämpänä ja kaottisemmassa maisemassa, sen parempi.)

4. En koskaan rakastu! (Ups.)

5. En koskaan mene naimisiin! (Ups ups.)

6. En koskaan, koskaan lyö mahdollista, mutta epätodennäköistä tyttöystävääni! (Vasta sen jälkeen, kun aloimme harrastaa karatea yhdessä. Ja hän potkaisee takaisin kovemmin kuin hevonen.)

7. En koskaan juo liikaa! (Lasketaanko ne kerrat, jolloin en oikein muista?)

8. En koskaan käytä pukua tai solmiota! (Tänkin mä olen feilannut.)

9. En koskaan lue huonoa kirjaa, en koskaan katso huonoa filkkaa enkä erityisesti koskaan katso yhtään paskaa TV-ohjelmaa, eli en siis katso yhtään mitään idioottilaatikosta, muuten minut maa nielaiskoon! (Jalkojeni alla tärisee nyt, syvyys odottaa.)

10. En koskaan osta autoa! (Jes! Yksi kymmenestä oikein! Menikö testi läpi?)