Kohtuuden ystävien juomapäiväkirja

Vaikka nykysuomalaisten alkoholinkäyttöä usein paheksutaankin, on se kesyä verrattuna 1800-luvun naatiskeluihin, juuri niihin Matti Klingenkin ihastelemiin suomalaisen identiteetin syntyaikoihin, jolloin ihmiset olivat vielä hyvinkäyttäytyviä ja teitittelivät.

Elias Lönnrot kirjoittaa esim. muistiinpanoissaan tavallisesta sivistyneistön normipäivästä tammikuussa 1834:

"Seuraavana aamuna vietin raitista elämää, koska ei muuta nautittu kuin aamulla 2 kuppia kahvia, yksi lääkeryyppy ja yksi aamiaisryyppy. Aamukävelyltä tultaessa otimme perusteellisen "kylmästä tultua" -ryypyn ja sen jälkeen aamupäivällä kolme pulloa madeiraa. Neljännen tyhjensimme päivällisellä, siis tyydyttävästi viiteen mieheen. Iltapäivällä vierailimme pormestarin luona ja joimme kupin totia, minkä jälkeen läksin Paltamoon. Suuri punssibooli olikin jo valmiina pöydällä ja useita varabooleja piilossa. Tyhjensimme kaikki asianmukaisesti, kunnes puolenyön vaiheilla saimme illallista."

Tässä vaiheessa Lönnrotin kirje muuttuu käsittämättömiksi hieroglyfeiksi. Hän yritti perustaa Kajaaniin myöhemmin, jonakin kankkusaamunaan, Kohtuuden ystävien seuran (so. Raittiusseuran), joka salli jäsenilleen ruokaryypyn ja lääkeryypyn sekä illalla vaatimattomat 24 senttilitraa viskiä. Seura kuoli pian jäsenkatoon.

Suurin osa Kalevalasta on siis todennäköisesti koottu aika hyvässä punssillisessa etukenossa.

Lääkärit eivät olleet pekkaa pahempia. 12 intomielistä lääkäriä perusti 1880-luvulla Duodecim-seuran, vieläkin voimissaan olevan lääkäriseuran ja -kustantamon. Duodecim teki vireää valistustyötä alkoholinkäyttöä vastaan. Asia vaati selvästi ammatillista perehtymistä, koska porukan juomalaskut ravintola Kämpistä ylittävät pituudessaan ajan boheemitaiteilijoiden sibeliaaniset rätingit.

Kieltolaki ja Alkon synty tätä hurlumheitä sitten hieman rajoitti. Ravintoloihinkin tulivat tarkkuutta vaativat senttilitrat. Senttilitrat olivat kansan syville riveille pitkään täysin outo suure. Sattuipa täällä Kotkassa Kyminlaakson Osuusliikkeen ravintolassa naisasiakas tilaamaan 12 senttilitraa viiniä. Tarjoilija toi pitkän lasin, asetti sen viereen viivottimen ja kaatoi valkkaria kahdentoista senttimetrin viivan kohdalle. Asiakkaalla ei ollut huomauttamista. Eikä hänen partnerillaan, joka tilasi neljä senttiä viskiä.

Suuvesi ja rodunjalostus

Alkoholivalistuksella on Suomessa pitkät perinteet. Rodunjalostus jatkui Suomessa alkoholivalistuksen myötä toisen maailmansodan jälkeenkin, vaikka natsien hirmuteot olivat muualla Euroopassa panneet rotua parantaville aatteille stopin. Suomessa on ollut koko sotienjälkeisen ajan 1940-luvulta nykypäivään hallitsevana teoria siitä, että huonot juomatavat periytyvät nimenomaan kansan biologisena, rodullisena ominaisuutena.

Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä oltiin topakoina siitä, että viinaa juovat kansalaiset eivät vie rotua myönteisesti eteenpäin. Sterilointilain viilaaminen tarkemmaksi osui samoihin aikoihin. Pakkosteriloinnin piiriin oli entistä helpompi saada viinan väärinkäyttäjät.

Kansallisuuksia joilla oli biologisesti huono viinapää olivat Suomen ensimmäisen sosiologian professori Veli Verkon mukaan suomalaiset, ulkosuomalaiset, virolaiset, syrjäänit, tseremissit, ruteenit, venäläiset, puolalaiset, malaijit ja intiaanit. Hänen ajatuksensa suomalaisten kehnosta viinapäästä elävät vieläkin sitkeästi, vaikka niitä on yritetty aika ajoin kumota. Suomeen perustettiin Alkon vahvasti mutta salaa sponsoroima Ryhtiliike, joka pyrki kasvattamaan nousevaa sukupolvea rodultaan entistä enemmän kohti englantilaista gentlemanni-ihannetta. Ryhtiliikkeen julkaisussa neuvottiin kädestä pitäen millainen suomalainen gentlemanni on:

"Hieno mies on ulkonaisesti rauhallinen. Tästä johtuu, että gentlemannia vastaaavaa nimitystä ei ole naisista. Gentlemanni-urheiluja ovat ratsastus, verkkopallo, miekkailu, uinti, soutaminen, metsästys, golf- ja poolopelit. Mutta ei juokseminen, paini eikä moukarinheitto. Gentlemanni on usein kiinnostunut ruoista, mutta niitten tulee olla erikoisia. Ravut, osterit ja parsat kuuluvat gentlemannin ruokalistaan. Gentlemanni ei näytä olevansa mustasukkainen ja hillitsee itsensä täydellisesti - paitsi kahden kesken vaimonsa kanssa."

Ja vielä: "Gentlemannin tulee kestää pelitappiot, vararikko, avioero ja kohtalon kaikki iskut silmääkään räpäyttämättä."

Kun alkoholin myyntiä kontrolloitiin rodunjalostuksellisessa pyrkimyksessä tiukasti viinakorteilla, alkoi nuorison keskuudessa yleistyä suuvesien käyttö muuhun kuin hampaittenhuuhtelutarkoitukseen. Erityisen suosittuja olivat suuvedet Non Stop, Osodol, Illodin ja Aureod, jota kasvavan nuorison keskuudessa myös Auervaaraksi kutsuttiin: Aureodia kunnolla käytettyään oli nimittäin parempi flaksi naisten kanssa.

Sosiaaliministeriön ylitarkastaja Taipale tuli 1958 tutkimuksissaan niihin tuloksiin, että kansan luonnollinen tarve suuvesille oli 8000 kiloa, mutta jostakin kumman syystä suuvesiä käytettiin Suomessa kymmenkertaisesti. Tämä ylimääräinen alkoholin väärinkäyttö vastasi 450 000 puolen litran Vaakunaviinapullon sisältämää alkoholimäärää. Taipale kirjoitti hampaitaan kirskutellen: "Sinisilmäinen kansanterveyden harrastaja voisi pitää suuvesien loistavaa menekkiä osoituksena maamme väestön hammas- ja suuhygienian korkeasta tasosta."

Syytetyt kyläkauppiaat puolestaan näkivät asian kasvattavan, nuorisomyönteisen vaikutuksen: "Kun pari Illodiinilaatikkoa myy kuukaudessa, sillä voitolla pystyy palkkaamaan yhden nuoren myyjän."

Mainittakoon, että Alkon omien tutkimusten mukaan (tämä on Alkoholiliikkeen tarkkailutoimiston kirjelmästä sosiaaliministeriölle joulukuulta 1953) suuvesi Non Stop on "maultaan verrattain hyvää".