torstai 28. helmikuuta 2013

Tappava samppanja



Väkivallan olemusta ajoittain pohtivana kirjailijana on myönnettävä, että samppanjakellareissa flaneerailu on mennyt nykyaikana aika söpöilyksi verrattuna menneisiin vuosikymmeniin. Ennen kuin samppanjapullojen sokerin määrää opittiin tarkasti mittaamaan, käyminen ryöstäytyi usein yli ja pullot räjähtelivät. Joistakin vuosikerroista jopa 80 prosenttia pulloista räjähti kellareissa. Samppanjakellarin työntekijän ammatti olikin yksi tappavimpia, erilaisista omatekoisista lätkämaskeista ja -suojuksista huolimatta moni kellariapulainen sai lentävistä lasikiiloista pahoja leikkuuhaavoja, sokeutui tai heitti kokonaan henkensä pullomiinojen paukkeessa.

Kun samppanjakellareissa kävi aikansa essiavellaneja vierailulla, näille annettiin lätkämoken suojat päälle, että he selviäisivät käytävien läpi tehtävästä kujanjuoksusta suurin piirtein elossa.

Ainoat suojat kuuluivat pitkään vain kellarimestarille ja vieraille, eivät muille työntekijöille.

Viini-ihmisenä minua kiinnostaa tämä samppanjan vaiettu historia. Etenkin silloin, kun siemailen tätä lakananvalkoisen, puhtaan elegantin elämäntavan blingblingiksi tehokkaalla markkinoinnilla kohotettua kuplajuomaa. Epäilen, että samppanjatalojen takapihoilla on hautausmaita, joihin sadoittain epäonnisia hanslankareita on hissukseen haudattu.

Lisäksi ihmettelen, miksei yhdessäkään samppanjakultissa orgastisesti piehtaroivassa James Bond -elokuvassa ikinä järjestetä jotakin näyttävää takaa-ajoa Reimsin samppanjakellareissa kymmenientuhansien grand cru -pullojen räjähdellessä ympäriinsä. James Bond ja pyroteknikot kuuluvat Reimsin kellareihin.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kolme naisvartaloa





1. Suomalaisena päärynävartaloisena naisena en olisi kauhean huolissani. Päärynävartaloa on jumaloitu läpi maailman historian, kuten ylimmästä kuvasta näkyy. Kyseessä on Kaksoisvirranmaasta Mesopotamiasta löytynyt jumalpatsas n. 800-luvulta ennen ajanlaskumme alkua. Samalta seudulta, josta kirjoitustaito, matematiikka ja muutkin sivistyksemme alkutekijät ovat kotoisin.

2. Mitä useamman kerran olen nähnyt naispatsaiden kauneusihanteena pidetyn Milon Venuksen, sitä varmemmaksi olen tullut että kuvanveistäjän alkuperäisenä mallina on ollut mies. Milon Venuksen vartalo on hyvin miehinen, lihaksisto on miehen eikä atleettisen naisen, kurvit puuttuvat. Kuvanveistäjä on koettanut lisätä olematonta kurvikkuutta kontraposto-asennolla - mutta et sä minua hämää, jätkä. Rinnat on tökätty kömpelösti jälkeenpäin marmoriin, kun kerran naispatsas on kuvanveistäjältä tilattu. Milon Venuksen edessä toteutuu kameroiden räiskinnässä jonkinlainen kollektiivinen sokeus: kyllä sen on pakko olla nainen, kun kaikki niin sanovat. Kyllä skulptööriä nyt Elysionin kentillä, antiikin kreikkalaisten taivaassa naurattaa, kun kamerat napsuvat ja perheenisät photoshoppaavat alastonta marmorimiestä tietokoneidensa taustakuvaksi.

3. Aina sanotaan, että kauneus on katoavaista, ja pitäisi keskittyä henkisiin arvoihin. Kauneus ei todellakaan ole katoavaista, jos sen takoo taltalla basalttisen sarkofagin kanteen. Alimmassa kuvassa naistenlehden kansi neljäntuhannen vuoden takaa. Jos kannen avaa, niin sisältö on sitten toinen juttu.

PS. Menkää erotiikannälkäiset Louvreen. Siellä näkee enemmän alastomia ihmisiä kuin pornolehdissä.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Salainen metroasema / Secret subway station



Löysin eilen uuden, salaisen aseman Pariisin metrolinja seiskalta, Châteletin ja Pont Marien väliltä. Korjaan, Kirsi löysi, hänellä on huomattavasti tarkempi silmä kaikelle romanttiselle.

Sata vuotta sitten suomalainen keskiverto talonpoika tapasi elämänsä aikana sata ihmistä. Nykyään ne tulee tavattua 15 sekunnissa, kun astuu metroon. 

Niistä sadasta ihmisestä kun karsi kylän papin, lääkärin, fudiskaverit ja sukulaiset pois, niin jäljelle jäi talonpojalle varmaan  öbaut 2 mahdollista morsianehdokasta.  Toisella oli vihreät jäniksen etuhampaat ja toisella ei hampaita ollenkaan. Niillä mentiin. Kuka oikeasti kaipaa wanhoja, hywiä aikoja?

* * *

Yesterday I found new, secret station in Paris metro line 7, between Châtelet and Pont Marie. Well, Kirsi found, she has much more alert eye than me to notice romantic things.

A hundred years ago a Finnish peasant met one hundred people during his whole life. Nowadays I meet one hundred people in 15 seconds, when I step into subway car.

When you weeded village priest, doctor, relatives and soccer team mates out of that one hundred people, all that was left was about 2 possible bride candidates. Another one had green rabbitlike front teeth and another one had no teeth at all. Choice was yours. Who really misses the Good Old Days?

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Rakkautta veto-oikeudella



Eri puolilla maailmaa on rakkauslukkosiltoja. Tiedätte varmaan stoorin. Rakastuneet kirjoittavat nimensä tai nimikirjaimensa munalukkoon ja lukitsevat sen sillankaiteeseen. Avaimen he heittävät välittömästi jokeen. Näin heidän rakkaudestaan tulee ikuista.

Yksi kuuluisimmista rakkauslukkosilloista oli Firenzen Ponte Vecchio. Siis oli. Muutama vuosi sitten kaupunginvaltuuston päätöksellä kaikki rakkauslukot (n. 5500) sahattiin irti Ponte Vecchiosta ja tuhottiin. Virallinen perustelu oli se, että wanhaa siltaa piti suojella naarmuilta. Firenzeen matkaavien kyyhkyläisten on sen jälkeen pitänyt kiinnittää rakkauslukkonsa Ponte Vecchion lähelle joenvierustien huomattavasti tylsempään kaiteeseen.

Onneksi Pariisissa ei säästellä siltoja naarmuilta. Seinen yli menevä Pont des Arts on tämänpäiväisen bongaukseni mukaan jo niin tuhansittain täynnä munalukkoja, että rakastavaiset ovat joutuneet siirtymään tilanpuutteen vuoksi muutaman sillan lännemmäs, Pont Solferinolle. Tuhansia uusia, ikuisia rakkauksia solmitaan, ja moni yksityisyrittäjä on löytänyt lupaavan ja tuottoisan uran munalukkokauppiaana sillanpielestä.

Tuhansittain munalukkoja, mutta entäpä kuvan sankari? (Epäilemättä mies.) Hän on sinetöinyt suhteensa numerolukolla!

Okei, onhan nuorukaisen ajatuskulku looginen. Hänen ei tarvitse sukeltaa avainta aamulla joenpohjasta, jos ei partnerin naama enää miellytä aamun paljastavassa valossa. Tukka liian takussa, tai sellai. Tai ehkäpä nuorimies haluaa seuraavana päivänä jo keskittyä Modern Warfaren pelaamiseen XBoxillaan. Numerolukko siinä tapauksessa vain oikealla yhdistelmällä auki, ja kiusallinen parisuhde on kerralla ohi. 

Ikuisten rakkauksien keskeltä löytyy Pariisista yksi muita romanttisempi nuorimies, joka rakastaa 110-prosenttisen ikuisesti. Veto-oikeudella.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Hevosista, Himasesta ja bikineistä



Hevosia ja Himasia alkaa tulla hiljalleen viikon edetessä korvista ulos, ja mieluusti näin viikonlopun korvalla keskityn hetkeksi siihen mikä ihmiskunnassa on pysyvää ja kestävää.

Hevoset ovat toki tuttuja jo kivi- ja rautakaudelta, 99,9-prosenttisesti ravintona, ilman hevosenlihaa ei homo sapiens olisi pysynyt hengissä ja saanut kehitettyä aivojaan homo sapiensin eläimistä (ja myös neandertalilaisista) erottavan kielenkäytön vaatimiin mittoihin. Himasen ainoa poikkeuksellinen titteli tällä hetkellä on Suomen nuorin tohtori, enkä usko, että se on kovin kestävä meriitti ihmiskunnan neronleimauksia ja keksintöjä punnittaessa sadan vuoden päästä. Tuskin edes viidenkymmenen. Vaikka päässä säkenöisi kuinka Kestävän Kasvun malli tahansa.

Yllättäen paljon kestävämmiksi erilaisten todellisten ja bubbling under -nerojen ristitulessa ovat osoittautuneet ihmiskunnan historiassa bikinit. Ne on ikuistettu jo Villa Romana del Casalen mosaiikkeihin Piazza Armerinassa Keski-Sisiliassa. Kyseisessä huvilassa sijaitsee maailman täydellisin (ja hyväkuntoisin) kokoelma antiikinaikaisia roomalaisia mosaiikkeja in situ, paikan päällä. Mosaiikkeja on nähtävissä yhteensä 3500 neliömetriä. 200-300 -luvuilla tehdyt mosaiikit kaivettiin esiin monen metrin mudan alta vasta joitakin kymmeniä vuosia sitten, sen takia ne eivät ole vielä päässeet tuhoutumaan ihmisten tai happosateiden ansiosta. Villa on Unescon maailmanperintökohde.

Yksi kuuluisimmista mosaiikeista on bikineihin pukeutuneita, urheilevia nuoria naisia kuvaavan huoneen lattia, josta ylläolevassa kuvassa pieni osa. Kun väsyn erilaisiin, liukuhihnana toisiaan seuraaviin kohuihin, katson Villa Romana del Casalessa ottamiani kuvia ja ajattelen että bikinit ja rantalentopallo ovat kestäneet maailman myllerryksiä, sotia ja vitsauksia jo 1800 vuotta, sen sijaan erilaiset kohut ja gatet myrskyävät päivän, viikon tai kaksi, vaihtuakseen taas uusiin vaahtopäihin.

Ihmiskunnan biitsikausi pitkä, ihmiselämä lyhyt.

Kohotan tänä iltana punaviinilasillisen pidentyville päiville ja lähestyvälle rantakaudelle.

torstai 21. helmikuuta 2013

Kuinka Eiffel-torni myydään



Eilen ilmestyi LongPlayssa Anu Silfverbergin ja Johanna Vehkoon kirjoittama pitkä, mielenkiintoinen stoori "Himasen etiikka", jossa pengotaan filosofi Pekka Himasen saamia muhkeita tutkimusrahoituksia tutkimuksiin, joissa ei varsinaisesti tutkita yhtään mitään. Seisotaan lähinnä barrikaadilla huutamassa iskulauseita.

Jos ei Himanen kauheasti vakuuta tutkijana, niin verkostoitujana hän on tehnyt vuosien varrella ensiluokkaista työtä.  Rahoituksen ajajana tuntuu monessa kohtaa olevan valtioneuvoston kanslia, joka on runtannut rahoitukset läpi Suomen Akatemiasta ym. instansseista ilman kunnollista vertaisarviointia ja keskustelua. Varsinkin Jyrki Kataisen nimi nousee yhä uudestaan esiin Himasen vahvana taustatukijana.

No, onhan sitä ennenkin hyvällä supliikilla paljon saatu aikaan, vähän varsinaisia villoja mutta isoja kuplia. Kun tässä parin päivän päästä olen lähdössä Pariisiin, niin mieleen tulee mies, joka onnistui myymään Eiffel-tornin romukauppiaille kahteen kertaan, Victor Lustig. Hän tiivisti myöhemmin teesinsä ns. Kymmeneen Lustigin Käskyyn, joista muutama seuraavassa:

- Kuuntele aluksi kärsivällisesti huijattavaa, hyvällä kuuntelulla saavutat enemmän kuin jatkuvalla puhumisella.
- Älä koskaan näytä kyllästyneeltä, kun kuuntelet toista.
- Kun tiedät huijattavan poliittisen kannan, myötäile sitä.
- Älä kysele henkilökohtaisuuksia, huijattava kertoo sinulle ennen pitkää kuitenkin kaiken itsestään, kunhan kuuntelet kiinnostuneesti. Voit käyttää tietojasi sitten hyväksesi.
- Anna tärkeytesi tulla esiin tittelien ym. kautta. Älä kehu itseäsi suoraan. Kehu mieluummin huijattavan mielipiteitä.

Näillä taidoilla niitä Eiffel-torneja myydään niin vuonna 1925 kuin 2013.




keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Käärmeen kylkiluut / Ribs of snake




Arkkitehti Antoni Gaudí käytti surrealististen rakennelmiensa kaarien, kurvien ja holvien esikuvina eläinten luuston muotoja. Hänellä oli laaja luukokoelma, jota hän käytti jatkuvasti apuna luonnostellessaan ja suunnitellessaan Barcelonaan muun muassa Pedreraa, Palau Güellia, Casa Battlóa ja Sagrada Familiaa.

Minua viehättää kovasti ajatus, että taivaaseen kurottavan Sagrada Familian sydän sykkii  käärmeen kylkiluiden sisällä.

* * *

Architect Antoni Gaudí used shapes of animal bones as models when he planned  and designed his surrealistic buildings. He had an extensive bone collection that he used repeatedly when he planned and drew Pedrera, Palau Güell, Casa Battló and Sagrada Familia in Barcelona.

I'm intrigued by the idea that the heart of sky-reaching Sagrada Familia throbs inside the ribs of snake.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Hitlerin viimeinen bunkkeri / Hitler's last bunker

 


Siinä se on, Hitlerin viimeinen bunkkeri. Nykyään asunnon numero 88 omistaja parkkeeraa sen päälle Bemarilla. Laskee marketin ruoka- ja vaippakassit sen päälle.

Aika pyyhkii kaiken yli. Diktaattorienkin. Jäävät vain renkaanjäljet. Ja öljyläikkä. Muutama ruohotupsu punkemassa läpi asfaltin.

* * *

There it is, Hitler's last bunker. Nowadays the owner of apartment 88 parks his BMW over it. She lays down food and nappy bags bought from supermarket on it.

Time wipes over everything. Over dictators, too. You can see only tire tracks. An oil splotch. Some leaves of grass reaching through tarmac.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Taikaneliöt




Taikaneliöt ovat rakenteeltaan täydellisempiä kuin yksikään romaani voi ikinä olla. Albrech Dürer kaiversi Melankolia I -työhönsä (1514) taikaneliön, josta tulee luku 34 vaakaan, pystyyn ja vinottain. Kulmittain ja sisäneliöittäin.

Alkemistit ovat selittäneet taikaneliön luvut monimutkaisesti alkuaineiden ja planeettojen kautta. Joo joo, ja blaa blaa. Kiistämätön fakta on se, että Dürer oli vuonna 1514 itse 43-vuotias, katseli peilistä harmaita partakarvojaan ja hiuksiaan, ja toivoi olevansa vuosikymmenen nuorempi (34). Dürerin taikaneliö on kuparikaiverrustyössä oleva aikakone keskiän kriisissä velloneelle, masentuneelle taiteilijalle.

Barcelonan Sagrada Familian seinässä on toisenlainen taikaneliö, arkkitehti Antoni Gaudín suunnittelema (ohessa kuva sagradafamilialaisesta vihkosta jossa tuo Gaudín taikaneliö näkyy). Tästä taikaneliöstä löytyy luku 33 kolmekymmentäkolme eri kertaa. Vaakaan, pystyyn, vinoittain. Kulmat ovat yhteensä 33. Lisäksi jokainen neljän ruudun neliön summa on 33.

33 oli uskomuksen mukaan Jeesuksen kuolinikä.

Taikaneliöt yrittävät pysäyttää ajan kulun, ikääntymisen. Nuorentaa vanhat, ja herättää kuolleet. Olkoon tämä minun maanantaiaamun tulkintani aiheesta.

Jos kotonasi ei ole olohuoneen lattialla nuoruuden lähdettä, hanki oma taikaneliö.




sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Myyrännahka

 
 


Puhuttakoon tietokoneiden hyödyllisyydestä kirjailijalle mitä tahansa, en tulisi toimeen ilman kämmenen kokoisia Moleskinejä (tai niitä vastaavia muistikirjoja).

Ympärillä pitää olla kuminauha, takakannessa tasku erilaisille lipuille ja kuiteille. Sivujen pitää ehdottomasti olla täysin valkoiset, että niihin voi piirtää. Ei ruutuja tai viivoja.

Kaikki ideani olen kirjoittanut pieniin muistikirjoihin matkoillani koti- tai ulkomailla. 95 prosenttia niistä jää käyttämättä. Mutta silloin kun saan ideat, ne tuntuvat kaikki yhtä hyviltä.

Luovuuden hukkaprosentti on 95. Luovuus ei todellakaan ole mikään energiaystävällinen ekotalo.

Mutta se, että ideoiden ympärille saa aina välillä sulkea kannet ja kiristää kuminauhan antaa tunteen, että maailman kaaos on ainakin hetkittäin hallinnassa.