Toissakesänä väsyin täysin kirjaan esineenä. Olimme kolmistaan (Kirsi, Havu) toista kuukautta Baskimaassa ja aloin yhden hikisen kantoetapin jälkeen laskea kuinka monta kirjaa raahaamme Baskimaan vihreillä kunnailla pienissä repuissamme.
Yli kuusi tuhatta sivua. Luimme kirjoja ristiin ja kuskasimme tiiliskivinä kaupungista toiseen. Lukukokemuksena suurin osa niistä oli kaiken lisäksi puuduttavia. Ne olisivat parantuneet rutkasti, jos puolet tekstistä olisi leikattu pois. Sorry vaan, esim. Jeffrey Eugenides, sinun 800-sivuisessa Middlesexissäsi olisi ollut oikeasti aika paljon lyhentämisen varaa.
Tilasin matkalta Kindlen, Kirsi kohta oman lukulaitteensa ja olemme olleet sen jälkeen sähkökirjojen suuria ystäviä ja käyttäjiä.
Kuvittelin aluksi, etten tottuisi ikinä sähkökirjojen sivuttomuuteen. Okei, minunlaiseltani kirjafundamentalistilta tottumiseen kului vähän yli viikko. Sen jälkeen en ole kaivannut sivunmittaisen tekstin rytmiä.
Olen aina merkannut ja kirjoitellut lukemieni kirjojen sivuille omia merkintöjäni. Kirjat ovat samalla päiväkirjojani. Lukulaitteella voin harrastaa samaa tekstin yli- ja alleviivailua ja muistiinpanojen kirjoittamista aivan yhtä kätevästi kuin paperiversion parissa.
Luen tällä hetkellä kirjoja sekä sähköisinä että kannellisina versioina. Muutaman kerran olen pysähtynyt katsomaan kirjahyllyäni ja miettinyt onko vanhanmallisella kirjalla mitään etua sähköiseen uusversioon.
On, yksi. Pystyn sanomaan monista kannellisista kirjoistani mistä ne on hankittu, ne kantavat mukanaan jotain elämäni vaihetta. Jotain seikkailua.
Esim. kuvassa heti Tolstoin Sodan ja Rauhan oikealla puolella näkyvän pokkarin Tolkienin Two Towers (Taru Sormusten herrasta -trilogian keskimmäinen osa) löysin kesällä 1988 pitkän ja pölyisen liftausmatkan jälkeen Ateenasta rupuisen hotellihuoneen yöpöydän vetolaatikosta, siitä lootasta mistä Suomessa löytää hotellihuoneessa aina Raamatun. Ajattelin, että jos jatkan vielä reissaamista, löydän hotellien yöpöytien laatikoista loput kaksi osaa. En löytänyt. Minun piti hankkia Sormus-trilogia kaksi vuotta myöhemmin suomeksi.
Kuvan ylemmällä hyllyllä näkyvän, vihreäselkämyksisen John Sutcliffen Unknown Pilgrimin ostin tekijältä itseltään Tangerissa Marokossa parin gintonicin jälkeen syksyllä 1991. Sutcliffe oli Intian armeijassa palvellut britti, joka oli päätynyt Tangeriin 1950-luvulla hotellinpitäjäksi. Hän varoitti, etten alkaisi lukea hänen romaaniaan illalla: se oli nimittäin niin kiinnostava, ettei lukija malttaisi laskea sitä käsistään ja menettäisi yöunensa.
Kömpelösti kirjoitettu Unknown Pilgrim ei valitettavasti saanut minua menettämään yöuniani. Sen sijaan yöuneni veivät Sutcliffen hurjat tosielämän tarinat. Hänen pienessä, rapistuvassa hotellissaan oli majoittunut 1950-luvulla käytännössä koko beatnik-sukupolvi: Jack Kerouacista Allen Ginsbergiin. William Burroughs oli kirjoittanut suurimman osan Alastomasta lounaasta huoneessa numero 9. Niistä stooreista Sutcliffe olisi saanut kirjoitettua hienon bestsellerin, jos olisi halunnut.
Jokaisella kannellisella kirjallani on tarina, aivan eri tarina mikä on kansien sisällä. Tarina tilanteesta, jossa olen saanut tai hankkinut kirjan.
Sähkökirjani sisältävät toistaiseksi vain yhden ainoan tarinan, kirjailijan kirjoittaman.
Ehkä tämä muuttuu. Kirsi sanoo jo, että hän muistaa jokaisen lukemansa sähkökirjan lukupaikan ja oikean elämän seikkailut lukuhetken ympärillä. Elävästi, värikkäästi, ikuisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti