Koska olen juuri lähdössä elämäni ensimmäistä kertaa Moselin viinialueille, ajattelin käydä läpi suhteeni Saksaan.
1970-luku:
Luin runsaasti Korkeajännityksiä, kaverilla oli niitä viisi hyllymetriä ja lainasin aina puoli metriä kerrallaan. Opin, että yleisimmät Saksan sanat ovat Aargh! Aaaargh! Achtung! Aah! Halt! Uugh! Aaaaaargh! Mein Gott! Donnerwetter! ja Aaggghhh!
1976, Montrealin olympiakisat:
Ihmettelin miksi kaikki itäsaksalaiset naisjuoksijat näyttivät miehiltä.
1978:
Ala-asteen luokkatoverini (se joka omisti Korkeajännitykset) piti 5. luokalla yli tunnin mittaisen esitelmän II maailmansodan hävittäjälentokoneista. Monet niistä olivat saksalaisia. Muiden oppilaiden esitelmät kestivät 1-4 minuuttia.
1979:
Kuulin ensimmäisen saksalaiseni ääntelevän. Hän oli Nina Hagen.
1980, Moskovan olympiakisat:
Päätin, etten ikinä harrasta yhdyntää itäsaksalaisen naisjuoksijan kanssa. Vaikka joutuisimme autiolle saarelle kahden, ja maapallon tulevaisuus olisi meistä kahdesta kiinni.
1980-82:
Opiskelin yläasteella kaksi vuotta saksaa. Vaihtoehtoina valinnaisaineissa oli koulussani maa-ja metsätalous ja konekirjoitus. Sanavarastoni ei juuri laajentunut 1970-luvun aikana opitusta. Minun olisi pitänyt valita konekirjoitus.
1982-85:
En opiskellut lukiossa saksaa. Käytävillä liikkui permanenttitukkaisia tyttöjä ja poikia, joiden mielestä Scorpions oli maailman paras bändi. Itse olin punkkari. Minua yhdisti Scorpionsiin vain se, että horoskooppimerkkini on skorpioni.
1985-86:
Kävin armeijan pioneerikomppaniassa. Opin lisää Korkeajännitys-saksaa. Feuer! Schweinehund! Dummkopf! Dummkopf!!
1986:
Ostin joulukuuseen DDR:ssä tehdyt joulukuusenvalot. Ne palavat yhä vuonna 2013. Kaikki muu kodinelektroniikka on tällä välin moneen kertaan hajonnut.
1986-2011:
Innostuin opiskelemaan espanjan, ranskan ja italian kielet. Kävin ahkerasti kaikissa kyseisissä maissa kymmeniä kertoja. Unohdin koko Saksan olemassaolon.
2011:
Kävin elämäni ensimmäisen kerran Berliinissä. Söin currywurstin.
2012, joulu:
Vaimo antoi joululahjaksi saksan kielikurssin.
2013, 25. syyskuuta:
Lähden tänään Moseliin, viinitiloilla vierailemaan. Avasin eilen vaimon jouluna antaman kielikurssin. Olen tuplannut puolen tunnin aikana tähänastisen elämäni saksan kielen sanavaraston. Nyt se on 50 sanaa. Päätän opiskella lisää saksaa.
Renessanssiaikaan ihmisillä oli kunnallisten uimahallien sijasta loistava julkinen uimapaikka nimeltä Nuoruuden lähde. Kun vanhenit ja rypyt alkoivat lisääntyä ikävästi kasvoilla ja rinnat roikkua, ei ollut tarvetta silikonille tai botoxille. Vaatteet vain pois ja paljuun!
Kun olit aikasi loiskinut altaassa nousit sen vastareunalta ylös: ruumiisi ja mielesi olivat nuorentuneet taas seitsentoistavuotiaaksi.
Meidän epäilevien Tuomaiden on tietysti vaikea uskoa puhtaan veden voimaan näinä kyynisinä, lääkkeisiin uskovina, pillerejä kourallisittain popsivina aikoina.
Onneksi meille on jäänyt Nuoruuden lähteestä todisteita joiltakin renessanssin parhailta kuvajournalisteilta. Kuvassa on esimerkiksi Lucas Cranach vanhemman aikalaishavainto Nuoruuden lähteestä vuodelta 1546 (kuva sijaitsee nykyään Berliinin Gemäldegaleriessa). Marmorinen suihkulähde ruokkii allasta raikkaalla vedellä. Vasemmalla näemme raskaan työn ja iän kurtistamia talonpoikaiseukkoja, jotka muuttuvat virkistävän alastonuinnin myötä oikealla nuoriksi, hehkeiksi hovineidoiksi. Yhden perinpohjaisen loiskauksen myötä eukkojen kellertävä iho sävähtää raikkaan roosanväriseksi ja hehkuu taas elämää. Kasvot ja liikkeet ovat niin realistisia, että herra Cranachin on täytynyt tallentaa kohtaus paikan päällä, varpaat polskien Nuoruuden lähteen vedessä.
Ruohonjuuritason kokemuksellani suosittelen satunnaista suihkulähdekastautumista lääkepillereiden ahmimisen sijasta. Suihkulähteissä loiskuttelu nuorentaa. Jos ei aina ruumista, niin ainakin sydäntä. Sen tiesi Anita Ekbergkin Fontana di Treviin kastautuessaan Fellinin La dolce vitassa.
Toissakesänä väsyin täysin kirjaan esineenä. Olimme kolmistaan (Kirsi, Havu) toista kuukautta Baskimaassa ja aloin yhden hikisen kantoetapin jälkeen laskea kuinka monta kirjaa raahaamme Baskimaan vihreillä kunnailla pienissä repuissamme.
Yli kuusi tuhatta sivua. Luimme kirjoja ristiin ja kuskasimme tiiliskivinä kaupungista toiseen. Lukukokemuksena suurin osa niistä oli kaiken lisäksi puuduttavia. Ne olisivat parantuneet rutkasti, jos puolet tekstistä olisi leikattu pois. Sorry vaan, esim. Jeffrey Eugenides, sinun 800-sivuisessa Middlesexissäsi olisi ollut oikeasti aika paljon lyhentämisen varaa.
Tilasin matkalta Kindlen, Kirsi kohta oman lukulaitteensa ja olemme olleet sen jälkeen sähkökirjojen suuria ystäviä ja käyttäjiä.
Kuvittelin aluksi, etten tottuisi ikinä sähkökirjojen sivuttomuuteen. Okei, minunlaiseltani kirjafundamentalistilta tottumiseen kului vähän yli viikko. Sen jälkeen en ole kaivannut sivunmittaisen tekstin rytmiä.
Olen aina merkannut ja kirjoitellut lukemieni kirjojen sivuille omia merkintöjäni. Kirjat ovat samalla päiväkirjojani. Lukulaitteella voin harrastaa samaa tekstin yli- ja alleviivailua ja muistiinpanojen kirjoittamista aivan yhtä kätevästi kuin paperiversion parissa.
Luen tällä hetkellä kirjoja sekä sähköisinä että kannellisina versioina. Muutaman kerran olen pysähtynyt katsomaan kirjahyllyäni ja miettinyt onko vanhanmallisella kirjalla mitään etua sähköiseen uusversioon.
On, yksi. Pystyn sanomaan monista kannellisista kirjoistani mistä ne on hankittu, ne kantavat mukanaan jotain elämäni vaihetta. Jotain seikkailua.
Esim. kuvassa heti Tolstoin Sodan ja Rauhan oikealla puolella näkyvän pokkarin Tolkienin Two Towers (Taru Sormusten herrasta -trilogian keskimmäinen osa) löysin kesällä 1988 pitkän ja pölyisen liftausmatkan jälkeen Ateenasta rupuisen hotellihuoneen yöpöydän vetolaatikosta, siitä lootasta mistä Suomessa löytää hotellihuoneessa aina Raamatun. Ajattelin, että jos jatkan vielä reissaamista, löydän hotellien yöpöytien laatikoista loput kaksi osaa. En löytänyt. Minun piti hankkia Sormus-trilogia kaksi vuotta myöhemmin suomeksi.
Kuvan ylemmällä hyllyllä näkyvän, vihreäselkämyksisen John Sutcliffen Unknown Pilgrimin ostin tekijältä itseltään Tangerissa Marokossa parin gintonicin jälkeen syksyllä 1991. Sutcliffe oli Intian armeijassa palvellut britti, joka oli päätynyt Tangeriin 1950-luvulla hotellinpitäjäksi. Hän varoitti, etten alkaisi lukea hänen romaaniaan illalla: se oli nimittäin niin kiinnostava, ettei lukija malttaisi laskea sitä käsistään ja menettäisi yöunensa.
Kömpelösti kirjoitettu Unknown Pilgrim ei valitettavasti saanut minua menettämään yöuniani. Sen sijaan yöuneni veivät Sutcliffen hurjat tosielämän tarinat. Hänen pienessä, rapistuvassa hotellissaan oli majoittunut 1950-luvulla käytännössä koko beatnik-sukupolvi: Jack Kerouacista Allen Ginsbergiin. William Burroughs oli kirjoittanut suurimman osan Alastomasta lounaasta huoneessa numero 9. Niistä stooreista Sutcliffe olisi saanut kirjoitettua hienon bestsellerin, jos olisi halunnut.
Jokaisella kannellisella kirjallani on tarina, aivan eri tarina mikä on kansien sisällä. Tarina tilanteesta, jossa olen saanut tai hankkinut kirjan.
Sähkökirjani sisältävät toistaiseksi vain yhden ainoan tarinan, kirjailijan kirjoittaman.
Ehkä tämä muuttuu. Kirsi sanoo jo, että hän muistaa jokaisen lukemansa sähkökirjan lukupaikan ja oikean elämän seikkailut lukuhetken ympärillä. Elävästi, värikkäästi, ikuisesti.
Vaikka kuinka olemme postnokia-Suomessa kaupunkilaistuneet ja someistuneet, niin luonnon kaikenläpäisevä voima suomalaisessa arkipäivässä on hämmentävää. Kaksi esimerkkiä.
Ensimmäinen esimerkki tulee palloilusta:
Suomen jalkapallomaajoukkueen lempinimi on Huuhkajat. Nimi löi läpi, kun Olympiastadionilla asusteleva Bubo bubo (lempinimeltään Bubi) keskeytti kentällelennollaan Suomen ja Belgian välisen EM-karsintaottelun kuudeksi minuutiksi kesäkuussa 2007. Suomi teki keskeytyksen jälkeen kaksi maalia ja voitti. Jälkeenpäin tuntuu, että maajoukkue oli vain odottanut jotakin kummallista luonnonilmiötä ristimänimekseen.
Naisten maajoukkueen lempinimi on Helmipöllöt. Suomen korisjoukkuetta kutsutaan paraikaa käynnissä olevissa EM-kisoissa Susijengiksi.
Vilkaisu muiden maiden nimeämiskulttuuriin.
Ruotsin jalkapallomaajoukkueen lempinimi on Blågult, Sinikeltaiset.
Italian fudismaajoukkueen lempinimi on Gli Azzurri, Siniset.
Hollannin fudismaajoukkueen lempinimi on Oranje, Oranssit.
Ranskan joukkueen lempinimi on Les Bleus, Siniset.
Espanjan maajoukkueen lempinimi on La Roja, Punaiset.
Romanian joukkueen lempinimi on Tricolorii, Kolmiväriset.
Argentiinan maajoukkueen lempinimi on La Albiceleste, Valkosiniset.
Uruguayn lempinimi on La Celeste, Taivaansiniset.
Eiköhän tämä riitä. Useiden fudismaiden joukkueiden lempinimet on otettu suoraan pelipaitojen väreistä.
*******
Toinen esimerkki tulee kuukausista:
Euroopan useimmissa kielissä kuukausien nimet juontuvat suoraan latinan kielestä ja Rooman valtakunnan ajoista. Roomalaisten kuukaudet olivat Ianuarius, Februarius, Martius, Aprilis, Maius, Iunius, Iulius, Augustus, September, October, November, December. Käykäämme lyhyesti läpi mitä nämä kuukausien nimet tarkoittavat, vaikkapa nykyajan valtakielen, englannin versioina.
January = Janus-jumalan (alkujen ja muutosten jumala) mukaan
February = Februalian, rituaalisen puhdistautumisen juhlan mukaan
Edelliset kaksi kuukautta lisättiin kalenteriin vasta myöhemmin. Alkuperäinen roomalainen kalenteri oli vain 10-kuukautinen ja alkoi maaliskuusta.
March - Marsin, sodanjumalan mukaan
April - verbistä aperire, avautua, nuppujen avautumisen aika
May - Maian, kasvun jumalattaren mukaan
June - Juno-jumalattaren mukaan (valtion suojelija, Zeuksen puoliso)
July - Julius Caesarin mukaan
August - keisari Augustuksen mukaan
September - Seitsemäs, 10-kuukautisen kalenterin seitsemännen kuun sijaluku
October - Kahdeksas
November - Yhdeksäs
December - Kymmenes
Kahdestatoista kuukaudesta neljä on järjestyslukuja, neljä antiikin jumalien nimiä, kaksi keisarien nimiä, yksi uskonnollisen juhlan nimi. Yksi, April, kuvaa luonnon senhetkistä tilaa.
Suomalaisten kuukausien nimet tulevat seuraavista asioista:
tammikuu - tammi on akseli, keskipuu, tammikuu on talven keskus
helmikuu - aurinko voimistuu, päivisin sulanut vesi jäätyy öisin puunoksiin helmiksi
maaliskuu - epävarma alkuperä, yhden teorian mukaan tulee maasta, siitä, että maa alkaa paljastua pälviksi lumen alta
huhtikuu - sanasta huhta, kaski, huhtikuussa kaadettiin kesäkasken puut kuivumaan
toukokuu - touko tarkoittaa kevättä, myös kevätviljaa
kesäkuu - ei tarvitse selityksiä
heinäkuu - heinänkorjuun aika
elokuu - elo tarkoittaa tuleentunutta, korjattavaksi kypsää viljaa
syyskuu - juuri nyt, tämä vuodenaika
lokakuu - monesti paljon lätäköitä ja lokaa, loskaa
marraskuu - marras tarkoittaa kuollutta, marraskuussa luonto on kuollut
joulukuu - juhlan mukaan
Kahdestatoista suomalaisesta kuukaudesta yksitoista tulee luonnosta, yksi uskonnollisesta juhlasta.
*******
Elämme Suomessa keskellä uusinta teknologiaa, mutta nimikulttuurimme on paljon syvemmällä luonnossa kuin useimpien muiden Euroopan maiden. Pohjoismaistakin olemme aivan uniikki tässä suhteessa. On se, hiisi vie, hienoa! (Hiisi = pakanuuden ajan uhrilehto, pyhä metsikkö.)
Facebookin ja Twitterin myötä urbaanilegendat sinkoilevat entistä näppärämmin ja uskottavammin absoluuttisina tosikertomuksina ympäri nettiä, Enkeli-Elisan siipien suojeluksessa. Viikonlopun kunniaksi 10 urbaanilegendaa, jotka ovat kaikki käyneet hyvän kaverini serkulle. Hänelle aina sattuu ja tapahtuu.
1. Kaverin serkku oli perheineen mummo mukana ajamassa Ruotsissa. Mummo löytyi aamulla sydänkohtaukseen kuolleena sängystä. Serkun mies ajatteli, että ruumiista tulee rajalla hankaluuksia, paras olisi saada kuskattua se vaivihkaa kotimaahan ja haudata siellä. Mies osti maton ja mummo rullattiin sisään. Matto pantiin kattotelineelle kanootin viereen. Perhe pysähtyi huoltoasemalla kahvilla, kun he tulivat ulos, auto oli kanootteineen ja mattoineen varastettu. Sinne meni mummo.
2. Kaverin serkun luokkakaveri oli alkanut käyttää huumeita ja kerran pöllyssä hän oli kuorinut itsensä, koska oli luullut olevansa appelsiini.
3. Kaverin serkun toinen luokkakaveri oli matkustellut Saksassa. Se päätyi jonkun komean kundin kämpille Kreuzbergissa, sekstaili sen kanssa, heräsi aamuyöllä vähän morkkiksessa ja häipyi. Suomessa luokkakaverille tuli alapäähän ikävää ihottumaa. Näytteissä paljastui, että luokkakaveri oli ollut sukupuolisessa kanssakäymisessä mätänevän ruumiin kanssa. Berliinin poliisi onnistui selvittämään, että kreuzbergilaisen kundin kylpyammeessa oli mätänevä naisen ruumis, jonka kanssa kundi oli ollut puuhissa ennen luokkakaveria. Luokkakaveri olisi päätynyt samaan ammeeseen ilman yöllistä heräämistään ja livistämistään.
4. Kaverin serkun mummolla oli tusinan verran kissoja, joita se hellitteli. Kerran mummo kompastui ollessaan viemässä kissoille ruokaa ja meni tajuttomaksi. Kissat maukuivat aikansa ja söivät sitten mummon.
5. Kaverin serkku oli Prismassa, Citymarketissa ja Ikeassa. Joka kerta sen lapsi hävisi yllättäen. Heti käynnistettiin etsinnät. Lapsi löytyi kaljuksi ajeltuna ja eri vaatteisiin puettuna viereiseltä parkkipaikalta hylätystä autosta, josta oli ajajan puoleinen etuovi auki.
6. Kaverin serkku on ortodoksi. Se oli ollut kirkossa kerran kastetilaisuudessa. Kun pappi oli nostanut ristittävän pojan liian ylös, niin sen pää oli osunut yläpuolisen kandelaaberin piikkiin ja kastettava poika oli kuollut.
7. Kaverin serkun mies oli innokas sukeltaja. Kerran se oli sukeltamassa Kreikassa, kun saarella syttyi paha pensaspalo. Sammutuslentokoneet yrittivät sammuttaa kannettavilla vesisäiliöillään paloa, ne kävivät aina kauhomassa säiliöihinsä lisää vettä merestä. Kaverin serkku huolestui, kun sen mies ei palannut sukeltamasta. Seuraavana päivänä mies löytyi kaksi kilometriä sisämaasta oliivipuun latvasta.
8. Kaverin serkku suri kuollutta sukeltajamiestään aikansa ja rakastui sitten palomieheen nimeltä Kari ja halusi uusiin naimisiin. Vihkiäisissä pappi kysyi seurakunnalta onko jollakin jotain avioliittoa vastaan. Kaaso sanoi, että on. Kaaso oli edellisenä yönä naiskennellut Karin kanssa. Ei tullut häitä.
9. Kaverin serkku oli kerran tyhjentämässä tiskikonetta. Ovikello oli yllättäen soinut. Se oli mennyt avaamaan. Ulkona oli Jehovan todistajia antamassa Vartiotornia. Serkku ei ollut huolinut, vaan sanonut ettei hän tarvi pelastusta. Kun serkku palasi keittiöön, yksi sen lapsista oli kompastunut avonaiseen tiskikoneen luukkuun ja kahvelilootassa törröttävä veitsi oli iskenyt läpi lapsen sydämen.
10. Kaverin serkku on töissä sairaalassa. Se kertoi, että suomalaisista metsistä löydetään joka vuosi eksyneitä ja nälkäännääntyneitä japanilaisia, jotka ovat olleet siellä etsimässä villejä Muumeja. Asiasta vaietaan, ettei Suomen maine matkailumaana kärsi.
Aurinkoisena elokuun lopun päivänä, kun rantakausi vetelee Suomessa viimeisiään, haluan pidentää sitä sukeltamalla bikinien tarinaan.
200-300 -luvulla bikineitä ei kutsuttu Rooman valtakunnassa vielä niiden nykyisellä nimellä, mutta selkeitä todisteita niiden käytöstä on, kuten oheisesta sisilialaisesta Piazza Armerinan mosaiikista käy ilmi.
Samanlaisia bikineitä käytetään jo minolaisessa seinämaalauksessa 1600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Eli bikinit on keksitty jo yli kolme ja puolituhatta vuotta sitten. Niiden nykyinen nimi on syntynyt tosin vasta paljon myöhemmin. Kerron siitä edempänä.
Bikinit joutuivat paitsioon Rooman valtakunnan tuhon jälkeen. Kun kristinusko levisi, se onnistui levittämään sivutuotteenaan varsin karsaan suhtautumisen puhtaudesta huolehtimiseen ja peseytymiseen. Hengellinen puhtaus sai tosiuskovalle riittää. Veden pelko kasvoi melkein yhtä voimakkaaksi kuin helvetin pelko.
Vasta 1700-luvulla kylpeminen terveydellisistä syistä alkoi uudestaan kiinnostaa laajemminkin ihmisiä.
Vielä satakunta vuotta sitten, 1800-1900 -lukujen taitteessa, rannalla pyrittiin välttämään aurinkoa kaikin keinoin, siellä vietettiin aikaa vain terveelliseksi koetun meri-ilman vuoksi. Rohkeimmat kävivät uimassa: naisilla pulikointiasuun kuului pullistelevat polvihousut ja lepattava tunika, kengät ja laajalierinen uimahattu.
Miehet käyttivät uidessaan isoa yksiosaista uima-asua, mutta heti noustuaan biitsille he vaihtoivat tummaan liivipukuun ja lakeerattuihin kenkiin. Impressionistien rantatauluissa näkee tämän aurinkoa karttavan rantamuodin takia runsaasti hassunkurisia uimavaatteita ja tummapukuisia, solmukekaulaisia, silinteripäisiä miehiä, jotka näyttävät eksyneen rannalle vahingossa yrittäessään suunnistaa oopperaan tai ravintolaillalliselle. He eivät ole eksyneet, he rentoutuvat rannalla.
Aurinkokylvyt ja ruskettunut iho palasivat muotiin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Naisten ranta-asut virtaviivaistuivat pikkuhiljaa ja alkoivat muistuttaa miesten yksiosaisia uima-asuja.
Vasta toinen maailmansota halkaisi naisten uima-asun taas kahtia.
Bikini-atolli oli yksi niistä Etelämeren saarista, joilla Yhdysvallat testasi atomipommeja 1940-50 -luvuilla, Bikinin ensivuoro oli heinäkuussa 1946. Kaksi ranskalaista muotitaiteilijaa innostui kesälomakauden avaavan atomiräjähdyksen seksikkyydestä. Toinen nimesi suunnittelemansa kaksiosaisen uima-asun Atomiksi.
Toinen nimesi oman samannäköisen atomiasunsa Bikiniksi.
Bikinit hyväksyttiin monilla rannoilla vasta 1950-luvulla.
Miljoonat naiset kantavat yhä joka kesä yllään kylmän sodan ja ydinpelotteen historiaa. Heidän rantasäteilynsä onneksi korvaa radioaktiivisen säteilyn.
Bikini-atollin kävi huonommin kuin ranta-asun, joka nappasi siltä nimensä. Yhdysvallat räjäytti atollilla vuosina 1946-58 kaksikymmentäkolme ydinlatausta "ihmiskunnan hyväksi ja rauhan edistämiseksi", kuten he tiedoitteissaan ilmoittivat. Atolli on vieläkin asumiskelvoton, vaikka presidentti Lyndon B. Johnson lupasi jo 1968, että karkotetut asukkaat voisivat pakata matkalaukkunsa ja palata koteihinsa.
Pari päivää sitten luin englanninkielisestä sanomalehdestä Egypti-uutista ja törmäsin käsitteeseen, joka on vaivannut minua aikaisemminkin. Egyptin tapahtumia kerrotaan Yhdysvalloissa ja Englannissa Middle East -otsakkeen alla.
Mikä ihmeen Middle East?
Near East = Lähi-itä
Middle East = ???
Far East = Kaukoitä
Näistä kolmesta maantieteellisestä käsitteestä Lähi-itä on Suomessa yleisesti käytössä. Kaukoidästä käytetään nykyään uutisoinnissa monesti nimitystä Itä-Aasia, Kaukoitä kun tuo kuulemma helposti mieleen kyseenalaisia ajatusyhtymiä. En kyllä itse oikein ymmärrä mitä kyseenalaista "kaukana" sanassa on. Onhan kotomaatammekin jo kaukaisista ajoista kutsuttu Ultima Thuleksi, Kaukaisimmaksi Pohjolaksi, ja Ultima Thule -käsitteestä on luotu paljon merkittävää taidetta Tapio Wirkkalan röpelöisestä lasiastiastosta alkaen.
Ylläolevassa kuvassa näkyy englanninkielisen maailman Middle East: siihen kuuluvat Arabian niemimaan valtiot, Turkki, Välimeren pohjukan valtiot, Iran, Irak ja ainoana Afrikan maana Egypti.
Yllätyin, kun huomasin suomalaisen Lähi-itä -käsitteen sisältävän täysin samat valtiot! Suomalainen Lähi-itä on siis englantilainen Middle East. Jotkut englantilaisista lähteistä lainaavat suomalaiset toimittajat tässä iloisesti ja taajaan sekoilevatkin, he käyttävät esim. Irakin tapahtumista suomen kielessä tuntematonta Keski-itä -käsitettä.
Keski-itää ei siis suomen kielessä ole olemassa. Sumuisten vuorten takana sijaitsee vain haltioiden, hobittien ja örkkien asuttama mystinen Keskimaa.
Jos Middle East on Lähi-itä, niin mikä kumma on suomeksi sitten Near East?
Tässä probleema karttakuvassa esitettynä, tummanvihreällä Near East, vaaleanvihreällä Middle East eli suomalainen Lähi-itä:
Suomessa ei tummanvihreälle alueelle nykytermiä tunnu löytyvän. Twitterissä tätä äimistelin, ja esiin nousi vanha termi Levantti (kiitos Katja, so. @Vuohenputki!).
Niin, minne on kadonnut suomen kielestä hieno termi Levantti? Nimitys tulee latinan kielen verbistä levare, nousta. Levantis on tarkoittanut nousevaa aurinkoa, ja Levantti alueena Nousevan auringon maata. Kutsumanimi on syntynyt ajalla, jolloin Välimeren pohjukkaan saavuttiin useimmiten laivalla, ja maata oli pitkän merimatkan jälkeen näkyvissä auringonnousun suunnassa.
Kun puhumme Syyrian sisällissodasta, Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvotteluista, Petran kalliokaupungista Jordaniassa, Libanonin vaaleista tai kurdien tilanteesta Turkissa, puhumme Levantin tapahtumista.
Eikö Levantti-nimityksen voisi ottaa taas käyttöön Välimeren pohjukan tapahtumien kuvauksissa ja uutisoinnissa? Minulle nimi luo toivoa alueen monista, päättymättömistä levottomuuksista lukiessa. Levantissa, Nousevan auringon maassa on mahdollista löytää rauha.
+065.jpg)
